Siirry sisältöön
Etusivu
 
 
 
 

Ajankohtaista

05.09.2018

Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -aamukahveilla vaihdettiin kuulumisia ja ideoita

Hankekumppaneille, tasa-arvotekojen tekijöille ja Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenille suunnattu aamiaistilaisuus kokosi iloisen joukon eri alojen asiantuntijoita keskustelemaan tasa-arvoteoista torstaina 30.8.2018 ravintola Sisäpihaan. Tilaisuudessa oli katto korkealla sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Puhututtaneita teemoja olivat esimerkiksi nuorten naisten saaminen mukaan toimintaan sekä tasa-arvotyön laajentaminen yksittäisistä teoista valtion tason käytänteisiin.

Tilaisuudessa käytiin läpi Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -hankkeen kuulumisia ja tulevia tapahtumia. Pääpaino oli kuitenkin tilaisuuteen osallistujien omien organisaatioiden tasa-arvotyössä ja suunnitelmissa.

Keskustelussa nousi esiin se, että osassa naisjärjestöjä väki ikääntyy ja jäsenmäärä on kääntynyt laskuun. Monissa järjestöissä onkin kehitetty toimia erityisesti nuorten naisten aktivoimiseksi. NNKY-liitto kertoi työstään nuorten naisten mukaan saamiseksi toimintaan ja nostamiseksi päätöksentekijöiksi. Voimisteluliiton Nuvo-toiminnan tavoitteena on osallistaa nuoret mukaan seuratoimintaan ja saada nuorten ääni kuuluviin toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Sairaanhoitajaliitossa on Nuoret nousevat tähdet -ohjelma, jolla tuetaan työuransa alussa olevien sairaanhoitajien osaamista ja urakehitystä. FinnWID-järjestössä taas tilanne on päinvastainen: suurin osa aktiiveista on nuoria ja tilaa olisi kokeneemmille "mentoreille". Vammaisten naisten järjestö Rusetti ry kertoi työskentelevänsä THL:n kanssa toimintarajoitteisten nuorten naisten hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämiseksi. Hallituksen jäsen Sonja Raunio (Tunne Rintasi ry) kertoi, että myös Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksessa on ryhdytty toimiin nuorten mentoroimiseksi.

Naisiin kohdistuva väkivalta on merkittävä ihmisoikeusongelma Suomessa ja moni järjestö työskentelee teeman parissa. Tutkija Satu Lidman kertoi, että väkivaltaa vähentää se, kun lapset ja nuoret tekevät sukupuolesta riippumatta asioita yhdessä. Muun muassa Naisasialiitto Unioni tekee töitä sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatuksen puolesta. Vantaan kaupunki on jäntevöittänyt väkivallan vastaista työtään uudelleenjärjestelyn ja selvitysten avulla. Perinteisiin tasa-arvoaiheisiin kuuluu myös palkkatasa-arvo, jonka puolesta työskentelevät mm. Sairaanhoitajaliitto ja Eurooppanaiset. Suomen tuleva EU-puheenjohtajuuskausi olisi hyvä tilaisuus nostaa sukupuolten tasa-arvoa esiin. Ihmiskaupan vastainen työ on agendalla niin Sairaanhoitajaliitolla kuin FinnWIDillä.

Mothers in Business MiB ry toivoo perhevapaauudistusta ja toimii sen aikaansaamiseksi. Järjestö työskentelee isyysvapaiden käytön lisäämiseksi yhdessä isähaasteen kanssa ja perhevapaauudistukseen liittyen yhteistyössä Väestöliiton kanssa. Väestöliitto jatkaa myös Perheystävällinen työpaikka -hankettaan, joka on edennyt paljon. UN Women kampanjoi kehitysyhteistyön parissa mm. myytistä mallimaaksi -teemalla. Moniheli ja Monika-naiset ovat hyviä kumppaneita hankkeisiin, jossa ovat mukanat uussuomalaiset ja maahanmuuttajat.

Kun Yle Urheilu lähti näkyvästi lisäämään naisten urheilusta uutisointia, muut mediat seurasivat perässä. Ylessä tasa-arvotyö ei ole kuitenkaan jäänyt urheilutoimitukseen, vaan periaatetta laajennetaan muuallekin. Kulttuurin muuttaminen on kuitenkin hidasta ja työlästä. Merkittävien lopputulosten aikaansaamiseksi kulttuurin muutos on kuitenkin juuri se, mitä tarvitaan. Tällaisia toimia tarvitaan myös valtiotasolla. Valtioneuvoston tasa-arvoteko oli kansainvälinen IGEP-tasa-arvopalkinto, jonka seuraavaa saajaa aletaan hakea pian. Palkinnon myöntävässä raadissa on sekä kansainvälistä että kansallista tasa-arvo-osaamista, myös kansalaisjärjestöistä.

Women in Film & Television WIFT Finland ry:n aloittama mentorointiohjelma alalla toimiville naisille on kasvanut pienestä isoksi. WIFT tukee tutkimusta alan tasa-arvotilanteesta ja sillä on käynnissä kaksi kansainvälistä hanketta. Elokuva-ala on ollut vuoden aikana näkyvästi esillä myös mediassa. #Metoo on ollut tässä merkittävä tekijä. Tällä hetkellä naiset kuvataan elokuvissa miesten toiminnan objekteina eikä naisten tekemiä elokuvia rahoiteta. WIFT palkittiin ansiokkaasta työstää kevään Jussi-gaalassa Vuoden uroteko -tunnustuksella.  



 
 
 
 
login Synergia Foxy